Seeli Toivion äänen filosofiaa

Seeli Toivion äänenkäytön filosofiaa. Sellon äänen sävy. Väri. Laulussa sama juttu. Molemmat resonoivat syvällä taajuudella. Äänen pitää koskettaa, tavoittaa. Se on lähtenyt sinusta, sen pitää kuulostaa kuin puhuisit, kertoisit. Soitto ja laulu kulkee käsi kädessä. Laulu ei ole erillinen istrumentti eikä sellokaan: sitä vain käsitellään ja sitä vain soitetaan. Pyöritellään kuin hunajapalleroista. Hunaja tarttuu käsiin ja kämmeniin ja lämmittää mieltä. Poimitaan kypsimmät marjat ja makustellaan. Annetaan raa’impien vielä uinua rauhasa (1 s-kirjain tarkoituksella), annetaan äänen olla vaan. Se kulkee pakottamatta, kuten vesi läpi kiven. Antaa sen mennä minne se menee. ❤️

Laitoin hiljattain Facebookiini tuon päivityksen. Tänne pitääkin ruveta nyt useammin kirjoittamaan. Olen konserttieni käsiohjelmissakin luvannut, että kirjoitan tänne blogiini ajatuksiani mm. laulun ja soiton pohdinnoista, konserttikokemuksista ynnä muista työhöni liittyvistä. Pohdin useasti ääntä ja sen vaikutuksia. Ajattelulla ei ääntä saa kehittymään, eikä sitä opita Sibelius-Akatemian ryhmätunneilla (käsittääkseni yksilöopetus on vähentynyt vanhassa opinahjossani huomattavasti). Ääni ymmärretään, sitä käytetään. Se elää ja kehittyy, ja se saa ihanat raamit elämän kuohujen vilskeessä. Tulkinta tulee eletystä elämästä.

Share This

Sivustomme käyttää evästeitä.

Ole hyvä ja vahvista alla että hyväksyt sivujen käyttöön liittyvien evästeiden käytön, sekä hyväksyt tietosuojakäytäntömme. Lisätietoja tästä.